Ja tässä taas tuoreimmat kuulumiset:

Eilen iltasella totesin, että nyt on lähdettävä metsätielle vähän rauhoittuun. Torstaina oli sellaiset kaatosateet, että ulkoilu ei paljon innostanut, ei akkaa, ei koiriakaan. Eilen sitten lähdimme tätä turhautumaa purkamaan tuonne Ahvenjärventien maastoihin.

Ja täytyy sanoa, että kyllä olikin antoisa reissu. Heti Ahvenjärventien alkupäässä nähtiin kaksi valkohäntäpeuraa (vai onko ne kauriita nykyään?) pellolla. Minä ja hurtat mukavasti autossa. Micke alkoi sen päiväsen huudon, kun nuo valkopyllyt näki, Sohvi heilutteli häntää tohkessaan ja Armi oli lähinnä hämmästynyt, että "mitä kummia nuo nyt sitten ovat".

No, sitten vähän matkan päähän auto parkkiin ja eikun jalan marssimaan. Oli todella mukava ilta, sopivan viileä ja raikas. Aikamme marssittuamme ajattelin, että mitenköhän se Sohvi jaksaa, pitäisiköhän kääntyä. Mutta sitten alkoi tapahtua...

... Armi yhytti pusikosta jänis pitkäkorvan ja ei kun perään. Micke ja Sohvi eivät olleet heti tilanteessa mukana, mutta kun näkivät täysillä pinkovan penikan, niin sinne apuun ryntäsivät. Ryntäsivät vaan hieman liian myöhään. Iltahämärän turvin pikäkorva pääsi livahtamaan pakoon. Koirat oli ihan täpinöissään ja ei puhettakaan, että vanhamuori olisi halunnut kääntyä takaisin autolle. Ei, koko porukka nuuski ja kyttäili, että näitä pupusia voisi tulla lisää.

Itse olin ihan tyytyväinen, että jänöjussi pääsi livahtamaan, sillä en oikein tiedä, mitä olisin tehnyt, jos pupuselle olisi käynyt huonosti.

Sohvihan tuon Armin ensimmäiselle jahdille vei. Silloin olin ihan kauhuissani, toinen kuuro mummo ja toinen pieni pentu. Sittemmin Armi jahtasi omin nokkinensa, siis kuonoinensa, kerran aamulenkillä. Mutta nyt koko porukka onkin pysynyt remmissä kun olen töihin lähdössä :D

Loppumatka olli todella reipasta marssia, minä huomasin, että hämärä muuttui pimeäksi. Koiria ei lopulta meinannut nähdä ollenkaan. Onneksi olimmekin jo autolla. Mutta nyt täytyy hankkia niille kyllä sellaiset led-pannat. Ei ole ollenkaan mukavaa kulkea pimeässä metsässä kun ei näe hurttiansa.

Tänään sitten ajattelin lähteä eräälle suolle, mutta siinä sitten veljeni Miikan kanssa jutellessa kävi ilmi, että hän on tyttöjen (niitä on tosi monta) kanssa menossa mummolaan. Sinnepä suuntasin sitten minäkin koirien kanssa.

Voin sanoa, että kyllä nyt koirat, penikkakin, makaavat reporankoina. Sen verran oli touhotusta ja  vouhotusta. Ensin Äijä kohelsi Armin kanssa aikansa. Sitten paikalle saapuikin tuo Miikka & tytöt. Kyllä siinä meinaan oli juoksua ja leikkiä. Vielä otin käsivieheellä Armille pari vetoa, vähän niin kuin näytösluonteisesti. Paikalla kun oli yleisöä rutosti. Tässä Roosan kuvaama pieni pätkä tuosta harjoituksesta.

Oho! Roosa on saanut Micken pysymään asennossa ja aloillaan jo monta sekuntia. Vaikka taitaa olla nami kädessä.

Sohvi hakeutui pusikon rauhaisaan varjoon. Tuumasi varmaan, että liika (vouhotus) on aina liikaa.

Armi, meidän söpönen pikku penikka... kyllä se vielä syliin sopii :)

Tähän pienet lisäykset vielä. Mittailin meinaan tuossa tuota koiraväkeä. Sohvi painaa sen n. 18 ja risat niin kuin on painanut koko ikänsä. Micke, haa, mä arvasin oikein, Micke on hieman laihtunut. Paino oli nyt n. 38 kg... karmee punnittava siltikin (ihmisten vaakalla). Armi, se  painoi n. 24 kg ja yritin tuota säkääkin mitata. Mutta mittaa sitä nyt tarkasti kun toinen keskittyi pussailuun.  Mutta Armin säkä on tällä hetkellä jotain 63-64 cm... hyvin epätarkasti mitattuna. Mutta jotenkin noin sen olen arvioinut olevan, Micken ja Sohvin puoliväliltä.