Koitetaanpas taas kirjoitella jotakin. Meinaan nyt on aamu klo 7.30 ja olen ollut hereillä jo iät ja ajat. Koirien kanssa kävin ulkona, sitten kahvittelin ja luin lehteä. Nyt jo taas käy aika pitkäksi....

... Tässä onkin mennyt iät ja ajat ja päiväkin on vaihtunut ainakin kertaalleen. Että tuolla voi olla jotain epämääräistä aikaa taas, silmäilen pikaisesti niitä, mutta en mä nyt jaksa alkaa niitä ihmetteleen. Koittakaa ymmärtää.

Keskiviikkona iltapäivällä kävin jälkikasvuni ja koirien kanssa mummolassa. Jotain vaihtelua tähän päivien samankaltaisuuteen. Ja koiristakin on tietty aivan mahtavaa poiketa tuolla. Muori sekä äijä, ne on mukavia tapauksia. Tuolla saa aina pullaakin.

Sohvista sen verran, että se sai keskiviikkona iltamyöhään ilmeisen dementiakohtauksen. Nuortui meinaan silmissä, leikki vimmatusti, kävi kiinni pehmopupuseen, ravisteli ja murisi (se on aina leikkiessään pitänyt sellaista tiettyä murinaa). Se viskoi pehmopupu-rukkaa ja hyökkäsi uudelleen sen kimppuun. Siinä oli Armikin aivan ällistynyt, penikka ei osannut tehdä muuta kuin maata tyynyllänsä ja seurata muorikoiran ihmeellistä energiapuuskaa, valppaana kylläkin. Aikansa pehmopupua tapettuaan Sohvi hyppäsi sohvalle, kieri ja pyöri siinä ja edelleen murisi. Ja läähätti, kun kai se voimille ottaa 14-vuotiaana käyttäytyä kuin 14-kuukautinen.

Sitten yhtäkkiä siinä sohvalla ollessaan Sohvi nousi istuun ja katseli aivan hämmentyneenä ympärilleen. Ilmeisesti se palautui ikäisekseen ja oli kummissaan, että miksi kamala läähätys ja miten olen sohvallekin joutunut. Se toden totta oli aivan hämmästynyt! Siitä se sitten kömpikin, nyt kovin kankein jaloin, juomaan ja sitten sängyn alle yöunille.

Torstai-iltana puolestaan Armi riekkui kuin mikäkin... ja se ei saisi riekkua, kun on se paketti vielä jalassa. Syy oli täysin minun, sillä iltaisin meillä on tapana vähän leikkiä ennen nukkumaanmenoa. Sellaista aivojumppaa, että Armi vähän väsyisi, kun ei saa oikeata juoksuliikuntaa. Minä tyhmä sitten laitoin päähäni, siis pääni päälle, sellaisen pehmojäniksen – ja voi sitä Armin riemua, kun se tämmöisen ihmeen näki. Akalla päässä pehmojänis. Armi haukkui, hyppi, haukkui lisää, säntäili... lopulta menin itse parvekkeelle, että se unohtaisi mokoman tyhmän aktivointitempun (tarkoitushan oli, että se ottaa sillain sievästi sen jäniksen mun päästäni).

Tyttöset päiväkävelyllä. Kuvasta näkee aika hyvin, kuinka Sohvi on väistämättä jo jäänyt perheemme pikkukoiraksi.

Nyt seuraavaksi tällaista yleistä pohdiskelua, kun täällä ei ole oikein tapahtunut yhtikäs mitään. Mikä on kyllä hyvä, kun lueskelee noita aiempia tapahtumia. Välillä tapahtumien rauhallisuus voi olla ihan plussaakin.

Koirat ja omistajat - jos koirat saisivat valita

Jos koirat saisivat itse valita omistajansa, niin Sohvi olisi takuulla Äijän koira. Saisi kulkea päivät pitkät vapaana, mennä ulos milloin huvittaa. Metsässä pääsisi käymään monta kertaa päivässä, etenkin syksyllä sienestysaikaan. Talvisi voisi istua pilkillä, niin, monta kertaa päivässä. Ja mikä parasta, saisi tehdä traktorihommia. Kyllä vain – traktori on Sohvin suuri intohimo. Ja ennen kaikkea Äijän traktori. Nyt Sohvi ei enää kuule tätä, mutta vielä jokin aika sitten oli heti valmiina, kun vaan Äijä traktorin päräytti käyntiin. Jos oli vaikkapa multakasan siirtoa, niin Sohvi osallistui tähän kaivamalla kasaa valmiiksi, sitten siirtovaiheessa pyörimällä traktorin ympärillä. Talvisin, kun Äijä teki traktorilla jäätietä, Sohvi juoksenteli siinä lumipyörteessä, ettei sitä aina edes näkynyt. Niin, ihmisistä se oli karmeaa katsottavaa, siis koko traktoritouhu, mutta sitten me todettiin, että ei sitä sieltä poiskaan saa, että kaipahan Sohvi hommansa osaa. Muutenkin Sohvia on kiinnostanut kaikki murisevat moottorit. Se on viihtynyt moottorikelkan kyydissä, se on ihmetellyt häntää heilutellen roskasäiliöiden tyhjennystä ja onhan niitä moottoreita ollut taivaallakin ihmeteltävänä (lentokoneita).

Kenet Micke sitten valitsisi? No, arvatkaapa. No Muorin tietenkin. Micke palvoo Muoria ja etenkin Muorin leivonnaisia. Se ei päästä Muoria silmistään. Aamulla aikaseen saisi rennosti kahvipullitella, sitten voisi seurata Muorin ruuanlaittoa, josko vaikka jotain liikenisi, sitten ulkoilua, sitten syömistä, sitten kahvipullaa, hetki rentoa lukemista, Micke siis makaisi sohvalla lukevan Muorin jalkopäässä, ulkoilua... ehkä taas vähän pullaa tai vaikkapa siivu maustekakkua... tietenkin Muori kokkaisi Micken sapuskat vielä erikseen. Niin, Micke haluaisi tosiaan valita Muorin omakseen.

Mitähän tuo Armi sitten valitsisi? Osaatteko arvata tätä? Se valitsisi varmaankin Äijän, sillä Armissa on paljon samaa kuin Sohvissa. Tosin, ei se Muoria jättäisi noteeraamatta, mutta Armi ei ole vielä oikein hoksannut, että Muorilta voi saada herkkuja. Mutta tällä hetkellä se tuntuu olevan sellainen Äijän sohvakainaloinen. "Ollaanko me kaverukset, vaikka ei me aina olla oltu?" (Äijän höpinöitä tuolle koiralle). Jaa miksikö eivät aina ole olleet? No, Armi (ollessaan 4 kk) pisteli mökillä yhdestä linnunpesästä lähes kuoriutumaisillaan olevat munat parempaan kitaan, kuoret, sisällöt, kaikki, Äijä ei tykännyt hyvää. Mutta on se nyt leppynyt (onneksi). Mikä se sellainen sohvakainaloinen sitten on? No, Armi on selvästi varannut mummolassa omaksi paikakseen sohvalta Äijän vieruspaikan, Äijään on siinä ihana nojailla. Ja se vahtii tätä paikkaansa tarkkaan, jos vaan joku muu koira lähenee tuota paikkaa, niin greyhoundin vauhdilla Armi sinne rientää.

No, koirat eivät saa näitä asioita valita, mutta tyytyvät myös tähän ratkaisuun. Pääseväthän he välillä mummolaan ihan yökyläänkin, ja päivävierailulle sitäkin useammin. Tämmöistä.

t. Minna K