Fysioterapiaa

Olin eilen aamusella tuolla työterveytemme fysioterapiassa niin kuin kontrollikäynnillä. Siis olen ollut siellä taannoin ja noudattanut sen jälkeen uskollisesti saamiani ohjeita. Ja kyllä oli mukavaa kuulla, että esim. pääni (kaula/niska) liikeradat ovat huimasti parantuneet. No, on minulla ollut itsellänikin sellainen olo, että pään liikkuvuus on selvästi parempi. Ei tässä nyt vielä pää pöllön lailla käänny, mutta miltei jo 180 astetta kuitenkin. Ja jos oikein mietin, niin päänsärkykin on hellittänyt, se ei ole enää jokapäiväistä, satunnaista enemmänkin.

Selkä on vielä kovin ongelmallinen. Pitkiä istumisia se ei kerta kaikkiaan kestä, ei myöskään pitkiä kävelyitä, mutta eipä tässä pitkälle kävelylle ole päässytkään kun Armilla on jalka ollut siinä tilassa, mikä tässä nyt on ollut jo jonkin aikaa.

Varvasjuttua

Tuosta Armin jalasta sen verran, että Armillahan oli myös tässä taas kontrollikäynti. Lääkäri oli mielissään, kun Prinsessa Armaada käyttää tuota kipeytynyttä kinttua miltei koko ajan. Välillä vielä kuitenkin hypähtelee kolmella jalalla. Mutta ne hirveät hiertymät on parantuneet todella hyvin ja mitään kääröjä ei jalassa nyt ole. Lähinnä nyt hoidan kotona näitä hiertymiä (ne oli reikiä, jopa isoja reikiä) puhdistamalla, suihkuttamalla, tuulettelemalla ja voitelemalla niitä.

Toinen murtuneista varpaista on kyllä nyt jäänyt oudon malliseksi, mutta kun tuli noita reikiä, niin sitä ei kerta kaikkiaan voinut lastoittaa ja pakata muhimaan mihinkään pakettiin. Minä jumppaan, tai pikemminkin vähän liikuttelen tätä outoa varvasta. Kipulääkettä Armi ei ole nyt saanut muutamaan päivään, eikä se ilman niitä tunnu silti kipuilevan. Katsoo nyt sitten, että miten tämän varpaan kanssa käy. Onko se mahdollisesti nyt luutunut sellaiseksi pitkäksi, onko siellä jänteet menneet tai jokin hermovaurio.

Menohalut penikalla olisi kyllä ihan hirveät, se yllyttelee Mickeä mukaansa ja kai tuolla Mickellä on joku 50-villitys, kun tuo nuori likka sen saa kovin helposti villittyä mukaansa. Onneksi täällä on tuo Sohvi, se pitää greyt kurissa ja nuhteessa. Yksi valtava haukahdus, niin greyt tasottuu. Jos ei tasotu, niin sitten haukkuu jo akkakin. Viimeistään silloin greyt lopettaa, tosin mielestäni ne virnuilevat päin näköä Sohville ja minulle.

Sohvi, tuo armoton kurinpitäjämme!

Käsitöitä

No niin niin, nyt sekosin minäkin käsitöihin. Katsokaas, osa naispuoleisista ystävistäni on tämmöiseen lajiin nyt viime aikoina seonnut ja minuunkin se sitten tarttui. Naiset ja heidän käsityönsä: kuka tekee kanavatöitä, kuka virkkaa. Minä olen kuitenkin varsin moderni ihminen ja surrutin sitten ompelukoneella. Miespuoleisista ystävistäni en tiedä, sillä ainakaan minulle ei kukaan heistä ole mitään käsitöistä maininnut. Ööö... niin siis siitä ompelusta piti kirjoittaa...

Olen jemmannut Muorin vanhan talvitakin joskus, jo silloin ajatuksenani uusiokäyttää sitä johonkin. Nyt sitten kaivelin tuon takin ja aloin suunnitella. Mielestäni tuo vanhan takin uusiokäytön suunnittelu on suorastaan mukavaa, itse ompelu, se on sellaista... no perin tylsää. Suunnitella voi vielä seisaalteen, mikä sopii varsin hyvin selkävaivaiselle akalle.

Ja sitten töihin: ensin minä siis sovittelin Armille edesmenneen Sälli-greyn vanhaa takkia, koska sitä takkia käytin mallina ja kaavana. Sitten aloin miettiä, miten siitä Muorin vanhasta takista saadaan Armille talvipalttoo. No, muutama nuppineula sinne ja tänne, sitten sakset peliin, sitten taas parit neulat ja sakset liikkuu niks ja naks (muttei peukaloiset riks ja raks, tuo oli Jörö-Jukkaa). Vuorin kehittelin sellaisesta valkoisesta fleece-viltistä, mitä minulla on monta. Olen niitä haalinut ihan koirien vilteiksi ja sen sellaiseksi, jostain saanut joskus vileenisti halvalla.

Sitten kun sain pääsuunnitelman ja palaset tehtyä, niin sitten sitä ikävää ompelua. jälkikasvukin tuli koulun jälkeen koiria (ettei vaan kuitenkin äitimuoria) moikkaan ja ihmetteli, miksi olen niin kamalan kärttyinen. No, ompelukone saa minut varsin kärttyisäksi. Tämmöinen on muuten äitinikin, Muori siis. Osataan kyllä molemmat käyttää moista konetta ihan näppärästi, mutta ei toden totta nautita siitä ompelukoneen surruttamisesta. Tässä vaiheessa oli lisänä myös sitten yksityiskohtien suunnittelua ja niiden palojen leikkaamista, ja taas ompelua. Sellaista se on.

Äkäinen akka ompelee. Huomatkaa huolella tupeerattu takatukka.

Lopulta sain työn valmiiksi ja ei kun Armin päälle. Armi peri myös Sohvilta Sohvin inhoaman pipon. Sohvi ei näes pipoista piittaa, menee luonnonkiharat lättänäksi. Armi oli siinä sitten, että mikä juttu tämä nyt on olevinaan ja oli tosi vaikea saada kuvaa koirasta uudessa takissaan. Jotain yritelmää nyt kuitenkin.

"Jotenkin tonttumainen olo", tuumasi Armi tästä uudesta asukokonaisuudestaan.

Kadonneet kengät

Niin, siinä kun sain ompelukset valmiiksi ja salkkaritkin tuli katsottua, niin jo oli aika viedä koiria ulos. Mutta mä en löytänyt kenkiäni mistään!!! Etsin ja etsin. Syylliseksi epäiltiin Armia, tietenkin. Se kun on aiemmin harrastanut paljonkin kenkien viemistä. Mä en löytänyt virallisia koirantalutusjalkineitani mistään, ja ne tosiaan olivat ainoat, jotka olivat eteisessä näkösällä.

Jälkikasvu jo sanoi, että "missä sulla ne viimeksi oli jalassa". No, olinhan ollut ulkona kävelyllä koirien kanssa päivällä, joten varmaankin silloin. Poika tuumasi, että jos olen ollut ilman kenkiä lenkillä. Sitten mulla välähti kamala ajatus päähäni, sillä viimeisin selkeä muistikuva näistä kengistä oli se, että riisuin ne jalastani siellä fysioterapeutilla, ja se tapahtui jo aamulla. Muistan tuon siksi, kun hävetti nuo jalkaani laittamani öh... kuraiset kengät. Sen fysioterapeutin jälkeen kävin heti siinä vastapäisessä kaupassa, sitten porukat toivatkin minut kotiin. Jälkikasvu nauroi katketakseen, että olen heittänyt kauppareissun sukkasillani, mutta minä olin järkyttynyt. Sukkani olivat kyllä puhtaat, joten hylkäsin tuon teorian. Sitten pöyhin koiratarvikelaatikon perinpohjaisesti, koska se oli ainoa, minkä olin sinä päivänä avannut (siis kaappi, laatikko tms.). Mä olin laittanut nämä kengät aivan tämän laatikon pohjalle ja lappanut siihen päälle kaikkia talutushihnoja, pantoja, valjaita yms. koirakamaa.

Micken mielenosoitusta

Siinä sitten jälkikasvu teki lähtöä omalle asunnolleen ja puki eteisessä takin päälleen. Yleensä Mickeä hääräilee iloisena eteisessä kun joku tekee lähtöä. Nyt se makasi niin, että sai näköyhteyden jälkikasvuun... ei kuitenkaan yrittänytkään hääräillä. Ei ollut iloinenkaan. Tuijotti vaan. Poika kutsui sitä sitten nimeltä. Mitä teki Micke? Käveli suoraa päätä pojan ohi ja meni sängylle makaamaan. No, jälkikasvu ymmärsi yskän ja kävi juttelemassa henkilökohtaisesti Mickelle. Se taisi auttaa. Mä en tiedä, mitä tuo sanoi, mutta olin kuulevinani, että ”kyllä sä noitten kanssa pärjäät”.

Kaukajärven komistus

Tämmöistä täällä on nyt viime aikoina tapahtunut. Eteisen lattialla on lisää uusiokäyttöön tarkoitettua materiaalia. Katsoo nyt, josko niistäkin jossain vaiheessa jotain väsäisi.

Terkuin Minna K