Ja tässäpä kerron vähän, miten nämä päivät tällä porukalla sujuivat.

Ensiksi on mainittava, että Sohvin mahavaivat olivat ohitse nippanappa niin, että sain aaton aattona pestyä vielä lattiat ja heitettyä puhtaat matot lattiaan. Suuri helpotus! Ei siis niinkään mattojen vuoksi, vaan Sohvin vuoksi.

Jouluaatto mummolassa

Niin, jouluaattoa vietimme jälleen mummolassa, niin kuin tässä on ollut tapana. Tarkoitus oli alkajaisiksi kokoontua tuonne jouluaterialle. Me täältä Tampereelta lähdimme hyvissä ajoin, vein greyhoundeja vähän linjalle ja metsään juoksemaan. Ai joo, jälkikasvulla oli kuumetta, että hän oli pari päivää aika väsähtänyt, nyt tauti on koittanut ujuttautua minuun. Vielä en ole antanut periksi, ainakaan ihan kokonaan.

Tosiaankin, vein siis nuo pitkäkinttuiset hurtat linjalle, että saavat purkaa vähän energioitansa. Ja kyllä siellä sitten viiletettiinkin jouluiset asusteet hulmuten. Järjestin tämän juoksutuksen pitkäkintuille jo siksikin, että saisimme sitten ruokarauhan.

No, sitten palasin mummolaan ja pian alkoikin saapua myös veljeni perhe... ja siitähän se tupa sitten täyttyikin. Paikalle porhalsivat Miikka sakkeineen. Voi kun tytöt ilahtuivat koirista. Sohvilla ja Armilla oli punaiset joulukaulurit, Mickellä paksua punaista joulukuusenpunosta kaulassa ja poronsarvet päässään. Miikka oli sitä mieltä, että Micke sarvistaan kärsii, mutta eihän asia näin ole. Micke suorastaan nauttii saadessaan olla jouluporo. Ja ei se sarvista ollut millänsäkään, onhan se kilpaillessaan tottunut kuonokoppaan sun muihin juttuihin, niin ei sitä tosiaan sarvet ja muut koristeet vaivanneet.

2177190.jpg

Äijä ja jouluporo.

Ruokailun ajaksi koirat laitettiin poikkeuksellisesti vanhempieni makuuhuoneeseen. Jos ne laitetaan eteiseen, koko koiralauma poraa ruuan perään... makuuhuoneeseen siksi, että saavat mukavasti makailla kun ihmisväki aterioi. Ja täytyy sanoa, että tuo toimi. Sitä en tiedä sitten, miten Äijä ja Muori meinaavat jatkossa estää sen, etteivät koirat mene edelleen mukavasti makuuhuoneeseen makoileen.

Ruokailun jälkeen sitten osa likoista eli Noora, Reeta ja Armi lähtivät pihalle. Minä siellä seisoskelin eräänlaisena lampivahtina, lampi kun on sulana ja ettei vaan kukaan molskahda sinne. No, likat keskittyivät juoksenteluun. Ja voi kun sitä on sitten mukava katsoa. Armi oli onnensa kukkuloilla kun oli hauskaa seuraa ja sai juosta, juosta ja juosta!

Jonkin ajan päästä Miikan sakki lähti takaisiin Koskiin (Valkeakoskelle) joulupukkia odottelemaan. Mummolassa alkoi saunan lämmitys ja sen jälkeen saunonta. Saunonnan jälkeen alkoi tuolla myös joulupukin odotus.

Ja juuri kun minä olin jossain pihalla, niin tämä Joulupukki saapuikin. Isot koirat Micke ja Sohvi tietenkin jo osasivat odottaa Joulupukkia saapuvaksi ja ilolla Pukin ottivatkin vastaan. Mutta Armi, pikkukoira ei osannut odottaa, että sellainen vieras ovesta tulee. Se haukkui, katsoi isoista koirista mallia, ne ottivat Joulupukin ilolla vastaan, mutta silti Armi epäröi ja haukkui ja pyöri ja haukkui... lopulta uskaltautuen Joulupukin silitettäväksi.

Ja sitten se hupi vasta alkoikin, kun Pukki kaiveli lahjasäkin esille. Tämä vaihe on etenkin Mickelle yksi joulun parhaimmista jutuista. Se varmasti jo tietää, että Pukki tuo kiltille koirille jotain... ja niin nytkin. Jokainen koira sai Pukilta kaksi pakettia, eli kilttejä ovat siis olleet... vaikka lukijani voivat kyllä ihmetellä, että missä välissä :)

No, paketeissa oli kaikkea hyvää ja herkullista syötävää. Koirien nameja löytyi ja ne katosivatkin ensimmäisinä kuonoihin. Sitten jokainen koira sai Joulupukilta jäniksenkäpälän karvoineen päivineen. Näissä lahjoissa taisi käydä niin, että Micke veteli ensin omansa, sitten se taisi syödä Sohvin jäniksenkäpälän ja lopulta suurimman osan Armin lahjasta. Mutta kyllä Armi ainakin varpaita sai syödäkseen.

Siinä alkoi sitten jouluaaton hulinat olla takana päin ja pian me "tamperelaiset" siirryttiinkin takaisin kotiin. Jälkikasvu tuli meille, luonnollisestikin. Siinä ilta meni rauhallisesti, jälkikasvu nukkui kuumeessaan, minä ja koiratkin mentiin aika aikasin nukkumaan.

2177193.jpg

Joulukoiramme Sohvi

Joulupäivän puuhia

Joulupäivä meni pitkälti aatosta toipuessa. Samalla tietenkin suklaata napsien ja minä luin uutta kirjaani. Lähdin kyllä mummolassakin piipahtaan, koirille ulkoilua ja sen sellaista.

Joulupäivänä oma oloni oli todella sen oloinen, että flunssa meinaa kaataa koko akan. Nukuin melkoisesti. Jälkikasvukin vielä toipui, vaikka kuume jo laskikin.

Tapaninpäivän taivallus

Tänään nukuin ja nukuin. Olin tosi väsynyt koko aamupäivän. No, kun siitä vähän sain itseäni hereille, ajattelin, että ajanpa taas Haapaniemeen ja menen injalle ja metsään. On niin kiva, kun Armin voi taas antaa juosta. Lisäksi kun heitän tuon lenkin, niin voin pitää koirat irti ja jokainen saa mennä omaa vauhtiaan.2177195.jpg

Pitkäkintut viilettää linjalla

Niin, edettiin sitten tätä tuttua reittiämme ja Sohvikin oli ihan tomerana ja otti ihan juoksuaskeleitakin. Tulee niin hyvä mieli, että sekin nauttii vielä yhteisistä  reissuistamme siinä missä greyhounditkin. Tosin silmistäni sitä en päästä...

... mutta hetken huomioni vei muu, ja jo vain oli Sohvi kiiveynnyt tosi jyrkälle kalliolle greyden perässä. No, greyt tuli jo pois, mutta Muorikoira vaan nuuskutteli siellä kalliolla. Koska Sohvi ei kuule, niin huhuiluni kaikuivat kuuroille korville. En saanut sitä millään katsomaan itseäni, heittelin jopa lumipalloilla... Sohvi vaan nuuski. Eihän akan auttanut kun kiivetä tuonne itsekin. Melkoista louhikkoa! No, jos sinne ylös pääsi Sohvi, niin tietenkin minäkin. Suurempi ongelma oli, että mistä ja miten pääsemme sieltä pois. No, kuljimme kallion lakea, ja löytyihän sieltä paikka, mistä kaksi kömpelystä pääsee alas.

2177197.jpg

Tämän pitäisi olla mahdottomuus. Sohvi kiipesi tuonne ylös ja tuon kuusen kohdalla on tosi pahaa louhikkoa, muutenkin kuva ei kerro koko totuutta kallion jyrkkyydestä.

Mikä koiria tuonne ylös niinkin vaikeakulkuiseen paikkaan houkutteli? No, kun sinne nyt piti itsekin kiivetä, niin tietenkin tutkin, mikä siellä kiinnostaa. No, jokin lintu siellä oli selkeästi ateriana jollekulle ollut. Lieneekö lähiseudun ilves mennyt syömään tuonne kalliolle? Voi olla, tai sitten se voi olla jokin muukin.

Mentiin sitten taivalluksen jälkeen mummollaan kahville. Sinnepä oli tulossa Noora ja jäin sitten odottamaan. Miikan likkoja on aina kiva nähdä.

Mutta kun tuli kotiinlähdön aika, niin Armi, tuo murrosiän kapinaa elävä likkamme ei suostunut tulemaan autolle, ei antanut kiinni, ei ollut kuulevinaan. Taas! Muori (äitini siis) jo epäili, että koira on kuuro. Minä tuumasin tuohon, että "sama kuurous sillä on kuin Roosalla, kuulee kyllä, mutta mitään ei vaan tapahdu" :)

Lopulta Noora sai otteen Armin pannasta ja koitti houkutella koiraa autolle, missä muut koirat jo kärsimättöminä odottivat. Ei, Armi ei hievahtanutkaan! Ei vaikka Noora tarjosi piparkakkua. Lopulta Muori meni jelppimään Nooraa... mutta arvatkaapas? Sitkeä mimmimme ei vieläkään hievahtanut. Seisoi vaan jästipäisenä aloillaan. Lopulta minä menin ja nappasin kapinoivan kakaran mukaani ja pakkasin autoon.

2177199.jpg

Murrosikäinen voi olla hyvinkin jästipäinen omissa oikuissaan. Mummo ja Noora yrittävät saada jästipäistä Armia liikkumaan... onnistumatta yrityksissään!

Tällaista joulua täällä on vietetty. Syöty on liikaa, mutta on myös liikuttu. Nyt näyttääkin siltä, että pääsen taas aktiivisemmin liikkumaan, kun tuo Armin varvas ei enää vaivaa. Kirjoittelen kuulumisia taas jossain välissä.

Leppoisaa Tapaninpäivän ehtoota.

t. Minna K