Perjantai 9.1.2009 oli yksi kamalimmista päivistä, mitä voi...

Huonosti nukutun yön jälkeen herättyäni lähdin Sohvin kanssa aamukävelylle. Viimeiselle kävelyllä. Itkeskelin, mutta Sohvi oli hyväntuulinen, vekkuli suorastaan. Annoin sen kulkea irrallaan ja koitin vähän leikkiäkin sen kanssa. Vaikka Sohvi oli varsin terhakkaalla tuulella, etenimme silti hitaasti, sillä Sohvi sai määrätä tahdin.

Ja sitten alkoi odotus. Sohvi ei odotellut, se paineli aamunokosille telkkarin taakse omaan nurkkaansa. Minä koitin saada aikani kulumaan, sillä odottaminen jos mikä on kamalaa. Varsinkin tämmöisen asian odottaminen.

Sitten sovittuun aikaan klo 10.00 ovikello soi... eläinlääkäri saapui.

No, siinä sitten kävin herättämässä Sohvin ja viitoin sille, että eteisessä on jotain. Sohvi kömpikin uniltaan katsomaan... jee vieras! Sohvihan on aina pitänyt vieraista, rapsutuksia katsokaas, rapsutuksia! No, Sohvi köpötteli iloisesti vieraan luo ja sai parit rapsutukset... sitten se tajusi "hitto, tämähän haisee ilmi selvästi eläinlääkärille". Eläinlääkäri sai kuitenkin rauhoittavan tuikattua Sohviin kun Sohvi oli sylissäni. Sitten Muori käveli tuohtuneena olohuoneeseen ja kääntyi murisemaan ja haukkumaan tuota ikävää vierasta. Ikinä se ei ole kenellekään murissut, ei edes eläinlääkärissä. Sitten se köpötteli omaan nurkkaansa takaisin, ja sitten tulikin uni.

Kannoimme sen eläinlääkärin kanssa eteisen lattialle. Minä olin hillitty kuin mikäkin. Kyselin eläinlääkäriltä tästä toimenpiteestä kaikenlaista. Eläinlääkäri tuikkasi sitten Sohvin etujalkaan yliannostuksen nukutuslääkettä. Sohvi nukkui jo rauhoituksen ansiosta täysin, ja tässä vaiheessa uni syveni. Lopulta lääke saavutti keskushermoston, sydän pysähtyi, hengitys lakkasi. Sohvi oli poissa.

Kaikki sujui todella siististi ja... niin, inhimillisesti. Sohvi vaan nukkui.

No, eläinlääkäri poistui paikalta. Kun ovi sulkeutui, minä aloin itkeä. Ajoin kuitenkin sisukkaasti auton alaovelle, laitoin sinne Sohville viltin... ja lopulta kannoin Sohvin autoon... ja itkin.  Peittelin Sohvin ja sitten ajoin mummolaan.

Sanoin heti Muorille ja Äijälle, että haudataan Sohvi saman tien ja näin teimme. Muori ja minä laskimme Sohvin viimeiseen leposijaansa viltin avulla ja minä peittelin sen sillä. Sitten Äijä teki viimeisen työn, peitti Sohvin lopullisesti.

Sitten joimme kahvit ankean ilmapiirin vallitessa yleensä niin eloisassa keittiössä. Muoria itketti, minua itketti, Äijäkin oli varsin vakava.


Sohvi saattoi viettää tunteja seisten vedessä jotain tarkkana katsellen. Kuvassa Sohvi on mökillä kesällä 2002.

Minä siitä lähdin vielä kiertämään Micken ja Armin kanssa tuon vakiolenkkimme. Ensin linjalle ja siitä linjaa pitkin, koirat sai irroitella vapaana. Ajattelin, että purkakoot nyt energiaansa niin ei tarvitse heti lähteä Kauksulla lenkille. Olin meinaan äärettömän väsynyt.

Linjalla muuten lenteli neljä korppia. Ehkä jotkut pitäisivät sitä huonona, jopa pahana enteenä, mutta minä en niin taikauskoon perusta. Minä oikeastaan pidän varislinnuista ja näitä korppeja oli jotenkin lohdullista katsella. Ajattelin, että lenkit luonnossa jatkuvat, nyt vaan ilman Sohvia. Sen kanssa tulikin nähtyä ja koettua vaikka mitä ihmeellistä.


Micke ja Armi kiihdyttelivät maastolenkillämme.

Lenkin päätteeksi Armi muisti vielä jumpitella, mutta en kerta kaikkiaan jaksanut kinata sen kanssa aiheesta, että "autoon vai ei". Koppasin keskenkasvuisen jukuripään kainalooni ja roikotin autoon.

Sujuu se näinkin, itsepäisen koiran autoon saaminen.

Kauhean moni on muistanut Sohvia ja lähettänyt minulle tsemppejä viestein. Kiitän kaikkia, jotka meitä tsemppasivat! Lohduttavaa huomata, että Sohvin muistaa niin moni, tuon hassun epelimme, jonka intohimoina olivat mm. veteen tuijotus ja kivenpyöritys.

Perjantai oli siis rankka ja nukuinkin kotiin päästyäni kunnon unet. Ja niin nukkuivat Micke ja Armikin. Katsokaas, eihän nuo reppanat saaneet mummolassa nukuttua. Muori ja Äijä väittävät, että Armi* inisee, vaihtaa paikkaa, potkii muita (Äijän) sängystä ja jopa läpsyttelee korviaan kaiken yötä. Minä olen sitä mieltä, että koirat eivät saa nukuttua, koska porukat ovat levottomia, tepastelevat pitkin yötä, Äijä vaihtaa sängystä sohvalle ja jo aamulla neljältä porukat aloittavat kahvinkeiton. Eihän siinä mikään koira saa nukuttua.

* näköjään Armista on tullut suvun mustalammaskoira eli se huonotapainen. Micke saavutti ällistyttävän nopepasti paikkansa suvun kiltti-hyvätapainenkoira... ennenhän se oli tietenkin Sohvi.

Viikonloppu on kulunut. Toisaalta olen helpottunut. Oli kaiketi järkevää järjestää kaikki hyvissä ajoin. Minähän tilasin Sohville tämän eläinlääkärinkin reilusti ennen joulua. Surullinen olen toki, mutta ymmärrän, että Sohvi oli vanha ja vaivatkin alkoivat jo vaivata. Siksi näin, ennemmin tai myöhemmin tämä olisi ollut edessä.

Mutta kyllähän tuo hassu koira mielessä säilyy. Sohvi, se oli semmoinen... niin Sohvi.

- Minna K