Tässä on ollut kaikenlaista menoa, ettei akka ole oikein viitsinyt koneella kököttää. Mitähän kaikkea juttua tässä nyt on ollutkaan... talvilomakin oli ja meni...
Sukua
Niin, mä olen tässä löytänyt serkkuni. Tai siis olenhan tiennyt, että Tiina jossain kohtuullisen lähellä onkin, mutta tekemisisssä ei olla oltu. Tänä vuonna serkukset on nyt sitten muuttaneet tämän kaiken, tavattu täällä ja siellä. Ja täytyy sanoa, että on hienoa löytää tuollainen serkku! Samanhenkinen tapaus vielä kaupan päälle. 
Hevosenleikkiä
Kävin tässä talvilomallani kylässä Tiina-serkullani Kylmäkosken ”perimmäisessä kolkassa”. Ensimmäisenä tuolla tuli vastaanottajaporukka haukkumaan vierailijan... koiria jos jonkun moisia. Oli pientä vipeltäjää niin, ettei laskuissa mukana meinannut pysyä. Oli myös yksi suuri, jota akan näkeminen ihan jännitti. Sitten kahviteltiin Tiina-serkun ja melkoisen päpisijätytön, Hannan, kanssa. Tai ei Hanna kahvia juonut. Serkukset vaan.
Kahvittelun jälkeen mentiin sitten katsomaan hevosia oikein kunnolla. Ja tuo tarkoittaa sitä, että akka käveli siellä niiden isopäisten ja valtavien otusten keskellä. Mitä ihmettäkö tuossa nyt on? No voi tavaton sentään, ei akalla ole hevosista kokemusta, nehän on jotenkin niin pelottavia.
Mutta ei nämä Tiinan suomenhevoset Mira ja Minttu oikeastaan mitenkään pelottavia olleetkaan. Nehän tuli ihan silitettäväksikin. Minttu tuli aina likelle, kun otin kameran esille. Ja hei, akka niitä siellä harjailikin, vähänkö YLPEYS YLPEYS! Tiina-serkku meinaa, että joskus tämänkin akan on kiivettävä sinne hevosen ylös, selkään. Huh huh!
Tuossa jossain välissä tulikin sitten koulusta Tiinan toinen tyttö, Riina, sellainen suloinen keijukainen. Nyt onkin pian järjestettävä uusi visiitti tuonne, koska täytyyhän näitä mukuloita vähän käydä jututtamassa oikein kunnolla ajan kanssa. Ja olisihan se kiva nähdä tuo Arttukin, likkojen isoveli.
Mistä lie olinkaan tulossa kerran, kun poikkesin porukoille. No, joka tapauksessa olin Äijän kanssa pihalla kun jostain kuului sen päivänen meteli. Oikein jyrinä. Minä siinä ihmettelin Äijälle, mikä moinen onkaan. Äijä sanoi, että helikopterilla katkotaan puiden latvoja linjan vierestä. No, ei tuon kummempaa tarvita, kun jo aloin säntäillä, että menen sinne katsomaan... säntäilyni seurauksena myös Äijä alkoi säntäillä ja hyppäsimmekin Äijän autoon ja ajoimme tuon vaivaisen matkan autolla. Ja kuulkaas! Siellä tosiaan oli sellainen pieni helikopteri. Kopterista tuli pitkä tanko, jonka päässä oli kaksi sirkkkelin terää. Tällä systeemillä niitä puiden letvoja sitten katkoivat. Oli se mielenkiintoista!
Oli tässä jonkin verran taukoa kirjoittamisessa kun käytiin metsälenkillä Karhun kanssa. Yllätyksenä mukana oli Elvis, tuo Sipen mainio staffiherra. Olen aina pitänyt Elvistä varsin hyväkäytöksisenä koiruutena ja oikeana herrasmiehenä. Ei turhia rähjää ja on tullut toimeen meikäläisen koirien kanssa todella hyvin. Oikein fiksu ja filmaattinen pakkaus siis.
Mutta Elviksellä on heikkous! Ihan tosi! Ja se heikkous on meidän Armi. Elvis käy tosi kuumana tuon pitkäsäärisen laiheliinikoiratytön perään. Pienillä staffinjaloillaan se pinkoi greytytön perässä minkä pystyi. Elvishän ihastui Armiin jo kesällä, ensisilmäyksellä huumaantui tuo staffikomistus.
Armi ei ole niinkään iloissaan ihailijastaan, jota pakoon ei meinaa päästä millään, sillä aina jostain se staffinnaama ilmestyy. Nyt ihana Armi sentään osaa pitää puoliaan ja kirosikin muutamaan otteeseen Elvikselle päin näköä.
Armi kun tykkää vain ja ainoastaan Karhusta, karvaisesta nuorukaisestaan. Mikä on Armin mielestä maailman paras sana? Siinä missä Mickelle tuo sana on ”pulla”, niin Armille ihana sana on ”karhu”. Välillä, kun akka jo luulee, ettei Armin päässä kertakaikkiaan liiku mikään, niin tuolla sanalla saa aina reagoinnin. Iloisen reagoinnin. Mutta ei sitä pidä liikaa huijailla, tyttöparkaa.
Tämmöistä tänään.
t. Minna
Kommentit