Kaikenlaista on tässä nyt tapahtunut. Akan vapaa-aika on lisääntynyt monin verroin kun tuo työelämä on tällä hetkellä vähän niin kuin hyllyllä. Viikko tässä nyt on vierähtänyt ja kaikenlaista ollaan puuhasteltu.

Niin, säntillisenä ihmisenä akka herää joka ikinen aamu noin klo 5.30. Niin niin, Armihan se on, joka herättää ja toki silloin kuuluu nousta ja lähteä pihalle. Sitten aamukahvittelua noin kuuden korvilla. Ajatelkaa... täysin vapaaehtoinen herääminen ja joka aamu! No, homma menee niin, että jos akka käy ulkona, niin eipä tule uni enää silmään. Onneksi voi aina ottaa päivänokosia.

Sitten akka on aloittanut taas juoksentelun. Sillain kevyesti, kun eihän tässä moista ole tapahtunut aikoihin. Toivotaan nyt, että akan polvi kestää. Koiruudet taitaa tykätä, vaikka aluksi kävi mielessä, että järkyttyvät moisesta. Aluksi ne tietenkin saavat nuuskia ja tehdä hätänsä... mutta sitten mennään tasaisen tappavaa hölköttelyä. Tosin, jos pupujussukoita näkyy, niin vauhti kiihtyy akalle lähes mahdottomaksi. Cool

Metsälenkkejäkään ei olla jätetty. Sonjaa ja Karhua on tavattu ja olipa viime viikolla mukana myös Sirpa koiriensa Elviksen ja Kertun kanssa. Elvis, no Elviksellä on jutut mielessä kun Armin näkee... Kerttu puolestaan pisti nuoren likan (Armin) aisoihin ja piti muutamat puhuttelut.

Mitäs muuta... akka oli kavereidensa kanssa tässä viime viikonloppuna liikenteessä, vanha likkaporukka kokoontui. Keskustelunaiheet olivat pitkälti luonnossa... pääpuheenaihe oli ehkä oravat ja etenkin liito-oravat, koska nehän Koskissa aina puheenaiheena ovat. Silmänisku Kun akka keskusteli likkojen kanssa luontohavainnoista, niin koirat olivat passattavana Mummolassa. Mikäs siellä on ollessa.

Seuraavaa ei sitten miespuolisten lukijoiden kannata lukea, hypätkää suosiolla yli

Niin, keskiviikkona Micke menetti sitten jotakin, jotakin hmmm... varsin urosmaista. Pallit lähti jätkältä. No, ihan siksi, että tuo nuori neito alkaa lähennellä sukukypsyyttänsä ja ensimmäisiä juoksuja tässä aletaan pikkuhiljaa odotella... Ja akka ei halua huusholliinsa greyhoundpentuetta, ei totta tosiaan. Nyt ei ole moisen aika. Tämä ratkaisu sitten oli itsestäänselvyys. Samalla lähti myös hammaskivi. Ei, kukaan ei kysynyt Micken mielipidettä.

Akka vei Miksun eläinlääkärille aamuyhdeksäksi. No, tuo operaatio meni hyvin. Tai no, Micke ei meinannut simahtaa millään, mutta se nyt on tiedossa kun näin käy aina, joten ei siinä mitään ongelmaa ollut. Sitten akka haki Miksun kotiin yhdentoista korvilla ja se kannettiin makuuhuoneeseen jatkamaan uniaan.

Mitä teki Armi, tuo varsin hemmoteltu ja itsekäs pikkunarttu? Armi oli aivan poissa tolaltaan... turvamies vaan makaa reporankana ja haisee eläinlääkärille. Armi ei päästänyt Mickeä oikeastaan koko päivänä silmistään, se ei edes ottanut päivänokosia, kuten kunnon koiran tulisi ottaa (ainakin tämän huushollin koirien). Armi jopa meni Micken viereen makaamaan ja nuuski kaulaa, naamaa ja itki, se itki ja itki. Armi-parka kiersi Mickeä ja itki. Rehellisesti sanottuna akalla meinasi moiseen poruun hermo mennä. Hämmästyttävintä oli, että Armi vei luun Micken viereen, samalla itkien. No, eihän tuon Pipanan motiivia voi tietää, mutta se on kyllä luista tosi tosi tarkka.

Siinä se alkoi illemmalla sitten Mickekin heräillä ja käveli iltalenkin ihan reippaasti. Ei toki mitään juoksua eikä pitkää lenkkiä. Ja onhan jätkällä kipulääkitys, joka pitää pahimmant tuskat poissa. Tänään torstaina se on ollut jo lähes oma itsensä.

Keskiviikon ja torstain välinen yö oli kyllä rasittava. Mickeä alkoi yöllä sitten itkettään (nukutuksen jälkeinen krapula vai tajusiko menetyksen?). Se tepasteli levottomasti ympäri huushollia. No, akka siirtyi sitten olkkariin. Siinä sitten akka koitti nukkua sohvalla kun Micke hiippaili ympäriinsä. Välillä akka meni hermosauhuille parvekkeelle. No, eikö Micke ollut sillä välin asettunut tuohon isommalle sohvalle, akan paikalle. No, eihän akka sitä hennonnut ajaa pois vaan hätisti pieneltä sohvalta Armin ja siinä se akka sitten koitti nukkua pienessä mytyssä... reiluako? No, tässä tapauksessa kyllä. Ja Armihan sitten piti huolen, että herätys on noin klo 5.30.

Liikuntaa likoille

Tänään sitten akka lähti Mummolaan ja sinnehän saapui Miikka likkojensa kanssa. Roosa oli Micken kanssa sisällä sillä välin kun Noora ja Reeta juoksivat Armin kanssa ulkosalla. Kyllä oli Armi taas onnessaan, kun likat oli seurana. Ja akka tyytyväinen, kun Pipana sai kunnon liikuntaa.


1240510679_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mitähän tuo Micke miettii?