Metsäretki Ahvenjärvelle (Kangasala) Ninnin kanssa

Pitkällisen suunnittelun jälkeen akka ja Ninni alkoivat vihdoinkin toteuttamaan metsäretkeänsä. Kovat pakkaset tätä tapahtumaa olivat siirtäneet monen monituista kertaa. Mutta vihdoinkin 7.2.2010 retkipäivä koitti ja akka koirineen sai viedä pohjoisen likan pirkanmaan metsiin. Ninni kertoo metsäretkestämme näin:

Mettäretki Ahvenjärvelle

Monien suunnitelmien jälkheen ja kelien lämmettyä saathiin sitte viimein aikaseksi se kauan kaivattu, puhuttu ja odotettu mettäretki Minnan ja koirien kans.

Auton nokka kohti (Niiin, kohti mitä????????????????????????????????) ja retki alkakhoon. Harvoin retkifiilistä saa jo autossa, mutta nytpä oli toisin kuin lähes umpisella mettätiellä arvothiin, että päästäänkö ilman vetoapuja perille vai ei. No kerran jou´uin työnthään ja vähän laitethiin havuja renkhaan alle ja matkaa päästiin jatkaan.

Autolta taivallethiin sitte muutama satametriä aurattua tietä, mutta eihän semmonen retkeilijöille käy, joten mitäpäs sitä muuta ko sukellus umpihankheen. Ja umpistahan se sitte aika ajoin oliki, ihan huolella. Molemmat se saathiin todeta humpsahettuamme hieman pintaa syvämmälle. Koirat osottautu jo tässä vaiheessa ihan citykoiriksi ja iloisesta juoksemisesta auratulla taipahleella, ei ollut enhään merkkiäkhään ko net sielä katteli ja kummasteli, että mitäkhän nämä emännät meinaa. Onneksi senthään uskollisesti tarpoivat matkassa.

Juuri ko jo aloin vähän eppäilehmään, että näinkhään se Minna oikeasti tietää matkamme määrän ja pään, ni siellähän se jo edessä Ahvenjärvi siinsi. Viimeiset tarpomiset ja olthiin perillä. Koirat edelleen kummissaan, että mikä on homman nimi ja mitähän tuo ämmäki tossa ummessa makkaa ja henkeä haukkoo, vissiin sitä pittää vähän jeesata.

Minna reiphaana tyttönä lapio meille nuotiopaikan ja mie uhosin sytyttäväni nuotion sitte yhellä tikulla ja onneksi siinä onnistuin. Makkarat saathiin paisthoon, koirat kummastelivat ämmien höppänyyttä ja välhiin vähän voivottelivatkin, että ko täällä sitä nyt sitte pittää olla ja ihmetellä. No kun on hyvät tulet ja tekijät ni johan ne makkaratki paistu ja päästhiin jaolle. Armille ja Mickellekin riitti omansa ja taisi se olla cityhauvoille päivän paras hetki. Ei mekhään Minnan kans ilman makkaraa jääty ja johan ne vain maistuki.

Sitten oliki jo kahvittelun aika ja viimeiset fiilistelyt ennen paluumatkaa. Ja sen voin sanoa, että jos mie mennessä eppäilin, ettei Minnalla ole hajuakhaan suunnasta, ni takasi tarpoessa mie vasta sitä eppäilinki. Oli meinaa semmosta ryteikköä ja ojan pohjaa ettei mithään järkeä. Mutta kyllähän sitä tietopaikoilla olthiin koko ajan ja Minnalle tuttuja seutuja. Niin ja emmie nuita pelkojani tyhjästä kuiten saanu, sen verran monta kertaa on Minnalta lipsahtanu sana eksyminen vastaavanlaisten retkien kohalla.

Paluumatkalla annethiin autolleki armoa ja ajelthiin pitkin latua. Tai no eihän se mikhään latu ollu, mutta mie luulin. Kaiken kaikkihaan oli kiva reissu ja miehleen ( ja lihaksiin) painuva.

Näin kertoo Ninni. Ja totta tosiaan, tuohan vallan epäili akan suuntavaistoa. Mutta uskoi sitten kun näki akan kesäisiä kuvia ja niissä reitti kulki samoja ryteiköitä, tunnistettavasti. … ja sitten uutta metsäilyä miettimään! Kuvia retkestä nähtävillä täällä. 

Armin harmia

Armilla olikin pissitulehdus tässä helmikuulla. No, käytiin tutulla ellänlääkärillä, joka aikoinaan Armin jalkaa hoisi. Tuohan määräsi sitten tähän vaivaan antibiootit.

Roosan kanssa Valkeakoskella liikuntapäivää viettämässä

Hyvissä ajoin Roosa laittoi akalle kysymystä, että saako hän lainaksi koiria 17.2.2010 koulun liikuntapäivään. No tietenkin saa. Järjestettiin sitten asiat niin, että Muori ja Äijä kuskasi nuo koirat ensin aamulla Roosalle Valkeakoskiin ja sitten päivällä takaisin kotiin. Koirille oli laitettu namia mukaan, että hässäkkätilanteissa pysyvät ruodussa. Roosa kuitenkin kertoi, että kaikki meni ihan hyvin. Tässä muutakin Roosan kommentoimaa:

Aluksi koululle päästyämme tapasimme Bumban, joka oli erityisen ihastunut Mickeen.

Armiinkin se yritti tutustua, mutta Micke ei pitänyt siitä.

Mickeä alkoi ilmeisesti ärsyttämään se, että Bumba johti retkeä, mutta herkuilla Mickelle tuli parempi mieli.

Kaikkia ihmetytti ja nauratti Armin erikoiset hyppimiset.

Täytyykin täsmentää, että Micke on nykyisin hyvin tarkka siitä, ketkä Armia koittavat vokotella. Ei siinä joka poika lupaa saakaan. Täytyyhän Micken olla turvamiestä missille, pienelle prinsessalle. Micke on myöskin koira, joka ei siedä sitä, että joutuu kulkemaan jonon keskivälillä saatika sitten hännillä. Ensimmäisenä pitäisi aina olla. Onneksi sen saa aina lepyteltyä herkuilla. Armi on tosiaan saanut uuden lempinimenkin – kenguru. Se singahtelee kuin kenguru konsanaan, nopeita liikkeitä, hyppyjä, pyörähdyksiä.

Mutta lenkki teki koirille hyvää, sillä akka on flunssan kourissa. Näin elukat saivat kunnolla liikuntaa, ovatkin kotiin tulon jälkeen maanneet autuaina. Kiitoksia Roosalle & kumppaneille!

Tämmöisiä juttuja tällä kertaa. Mukavaa helmikuuta kaikille!

Ninnille ja Roosalle erityiskiitokset!

- Minna