No tervehdys jälleen!

Muutama toimintapäivä tässä on taas vierähtänyt. Kaikkea on tapahtunut, ensinnäkin vaihdoin pikkukotteroni farkkuun. Vihdoinkin! Nyt mahtuu koko koirakolmikko sopuisasti sinne taakse... Sohvilta siis loppui ministerikyydit (takapenkki-istunnot). Mutta sopii sen sieltä takaikkunastakin matkaa seurata... greyt tietenkin yleensä makaa.

Sunnuntaina tapasin erään pitkäaikaisimmista (meinasin kirjoittaa vanhimmista) ystävistäni. Naapurin Heidi perheineen oli saapunut Englannista jokakesäiselle Suomen vierailulleen. Käytiinkin sitten koirien kanssa kävelyllä siellä vanhoissa lapsuuden/ nuoruuden aikaisissa metsämaisemissa. Mukana oli siis Heidi, Jon ja heidän poikansa Ben, minä ja koirani. Ben talutteli Sohvia, vanhat kaverukset. Vaan mitä ihmettä, Heidi kulki näillä poluilla niin kuin kulkisi tuolla päivittäin. Minä olin ihan eksyksissä! Niin, minä minä! Noloa suomalaismeininkiä. Onneksi oli Heidi matkassa, ei ollut huolta siinä mielessä.

Mitäpä muuta? No, tässä on tullut iltarutiineiksi aina vaan kun mahdollista, ajaa tuohon läheiselle metsätielle ja antaa hurttien juosta irrallaan. Näin jokainen saa edetä omaa tahtiansa, nopsakat koirat juoksentelee, Sohvi kävelee ja hölköttelee pitkälti minun seurassani. No, kyllä se vielä joskus kiihdyttelee niin, että parta hulmuaa ja korvat lepattaa.

Tuosta metsätielenkkeilystä on sekin hyvä puoli, että prinsessa Armaada saa juosta mielin määrin, vähän tulee energiaakin purettua. Ja eipä juoksu Mickellekään pahaa tee. On tainnut painokin hieman laskea, kun ihan kuin sikaniska olisi hieman ohentunut (panta tuli pään läpi). Ja kyllä se liikunta Sohvillekin hyvää tekee. Sen kanssa koitan tietenkin olla tarkkana, etten ylenmääräisesti sitä rasita. Mutta kyllä se vielä kiipeää kalliollekin (toista oli keväällä).

Niin, jos vaan tuo iltarymyäminen siellä metsätiellä jää väliin, niin Armi kyllä keksii keinoja purkaa energiaansa. Eilen kun tulin töistä, se oli silpunnut kanamunakennon pienen pieneksi silpuksi ympäri huushollia... no ei sentään sohvaa. Sen jälkeen se oksensi sellaisen kanamunakenno-oksennuspallon, aivan kuin pöllö konsanaan. Ja sitten se näytti myös, mitä mieltä greyhound on kirjaviisaudesta. Näemmä hyönteiset kannattaa opetella luonnossa, ei kirjoista. Nyyh! Minun ihana hyönteiskirjani, nyt niin kovin surkeassa kunnossa.

Tällaista tällä erää. Nyt täytyy lähteä taas lenkille. Autoni on täynnä autonrenkaita, joten täytyy nyt lenkkeillä vaan näitä kävelyteitä (Kauksulla kyllä todella hyvät) ja pitää koirat remmissä. Niin niin, olen huomenna vapaalla, joten tuhoja ei ehkä pääse tapahtumaan.

Palailen taas!

t. Minna K