Tässä on tapahtunut vaikka mitä hienoa sitten viime uutispäivityksien. Elukoista on juttua jos jonkinlaista. Nyt laitetaan taas uutiset ajan tasalle...

Äitienpäiväkin oli ja meni. Sitä vietettiin leppoisasti mummolassa, myös Miikan sakki oli paikalla. Kakkuja syötiin, ahmittiin. Likat, Armi mukaanlukien, viihtyivät pihalla. Kaikkea rentoa.

Kissapeto

Ajelin kerran Koskiin kaverilleni kaikessa rauhassa. Ja yhtäkkiä jotakin sulavaa kävelee, etenee reippaasti, tien yli autojemme välissä. Ei hyvät hyssykät sentään – ilves! Enkä puhu nyt mistään jääkiekkojoukkueesta vaan ihka oikeasta isosta kissasta. Akka hädin tuskin pysyi nahoissaan. Tuo kissaeläin oli sellainen punertava, sanoisin fawn, mutta tuo lienee koiranväritermi. Ja musta häntä, semmoinen töpökkähäntäinen se oli. Seuraavana päivänä kun hain koiria mummolasta, täytyi heti rehvastella Äijälle. Sitä takuulla harmitti.

Missäkö tämä ilves sitten tien yli meni. Kangasala – Valkeakoski -välisellä tiellä, Painon jälkeen Valkeakoskiin päin, likellä Eerolan risteystä.

Vetoja Armille

Muistanette Hyvinkään rataan tutustumisen, kuinka se meni? No, nyt on Armille hommattu henkilökohtainen vesku vesinokkaeläin, pehmoeläin, jota käytetään harjoituksissa tästä lähtien.

Ja ei kun toimeksi. Ja Armi, tuo prinsessa, ajoi vesinokkaeläintä hurjalla vauhdilla. Vielä kun saadaan konevieheeseen tottumaan tuo, niin sitten päästään katsomaan, miten käy varpaiden.

Uusia kokemuksia eläinten parista

Noniin, ollaan päästy jo maanantaihin. Akka kävi kyläilemässä Tiina-serkulla ja Tiina-serkku antoi akalle uusia elämyksiä. Hän kun istutti akan suomenpienhevosen (iso se on) selkään, tämä oli etukäteen sovittu juttu. Tämä hevonen, Mira, on niin sympaattinen, että ei akkaa tarvinnut rauhoitella. Innoissaan kun oli! Ensimmäinen kerta hevosen selässä!

Tiina varusti ensin akan oikeaoppisiin vermeisiin. Ja sitten tämä Mira puettiin tai mitä se nyt on kun hevoselle laitetaan niitä juttuja. Sitten Tiina haki jakkaran ja akan piti heivauttaa itsensä sinne ylös korkeuksiin. Ja hei, akka onnistui ilman mitään ihmeempiä sähläyksiä. Hienoa hienoa!

Sitten liikuttiin, noh Tiina talutti Miraa, akka istui siellä ylhäällä perin tärkeänä. Akka oppi kyllä saamaan Miran liikkeelle ja pysähtymään... ja vähän myös kääntymään. Kerrassaan mahtavaa! Sitten Tiina antoi akan ”ohjailla” Miraa ihan itsekseen eikä taluttanut enää. No, tiedä sitten, ohjasiko akka vai oliko Mira muutenkin menossa kotiin. Sinne oltiin menossa kuitenkin ja sinne päästiin.

Sitten akan piti myös päästä pois sieltä Miran selästä. Ajatuksena vaikea, mutta ei siinäkään kaiketi mitään sähläystä ollut. Tiina voi kommentoida, jos akka kirjoittelee puuta heinää.

Akka siellä tärkeänä Miran selässä.

Akka on nyt ihan täpinöissään ja odottaa innolla seuraavaa kertaa. Tiina-serkku opettaa akkaa. Paljon on oppimista akalla, kun eihän se tiedä edes niiden hevosen varusteiden nimiä, saatika miten ne laitetaan. Hevosta akka on jo hieman harjannut, mutta kai tässä muutakin tarvii opetella.

Akan aiempi hevoskokemus on tosiaankin onneton. Tiedä sitten, mistä johtuu? Lapsena akka oli tosi pahasti allerginen, etenkin kaikille heinille. Tuoko on estänyt hevoskiinnostuksen syntymistä... tosin akalla oli se ”oma” koiravaljakko, johon akka käyttikin sitten tarmoaan.

Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Hevostelussa on jo tavoitekin. Syksyllä kahdella hevosella ratsasteleen, niin että akka on siellä ylhäällä niin kuin omillaan. Tuskin maltan odottaa seuraavaa oppituntia!

Tämmöisiä täällä. Akalla alkaa jo lihakset vähän naukua tuon hevostelun jäljiltä, mutta se oli kuulemma odotettavissa.

Mukavaa toukokuun jatkoa vaan kaikille! ... elämä on aika hienoa!

t. Minna

 

Tiina-serkku kipusi Mintun selkään.