Aikaa on taas vierähtänyt tovi, vähän liiankin pitkä tovi jos ajatellaan näitä uutisia. No, ehkä vaan ei ole ollut mitään erityistä Minnankoirat -uutisoitavaa. Kun tämän uutispalstan aloittelu oli niin tapahtumarikasta, niin voisi sanoa, että ”uutisten taso on laskenut”. Mutta siis, akan mielestä varsin hyvä näin.

Ollaan me tässä kuitenkin kaikenlaista puuhailtu, mutta ihan nyt sillä tavalla hillitysti tai iloisesti. Lenkit Karhun kanssa ovat jokaviikkoisia, ellei nyt jotain aivan kummaa satu. Tämän viikon lenkillä Armi pelästyi Karhua... Katsokaas, Karhu haukkui Armille ja ihan päin naamaa! Eihän Armi tiennyt, että Karhulla on myös ääni.

Ai niin, olihan tuo luupääkaksikkoni myös porukoilla yöhoidossa taannoin. Ja tiedättehän, mitä tuo on. Pelkkää rauhattomuutta. Ei akan koirat ole sellaiseen tottuneet, että kaiken yötä edes takaisin tepastellaan. Kyllä siinä hyvähermoisinkin koira itkuun purskahtaa. Mutta minkäs teet! Muori ja Äijä ovat niin tottuneet tapoihinsa, ymmärrä koirien kaipaavan kunnon yöunta pehmeässä sängyssä. Kahviakin siellä tosiaan aletaan keittään aamuyöstä.

Muorin kertomaa

Olivat sitten ottaneet päiväunia, koska olivat väsyneitä (siis Muori ja Äijä). No, Äijä oli ollut kunnon unessa, koska oli kuorsannut jyrisevästi. Mitä oli tehnyt väsynyt pieni tyttökoira, jota oli pakolla valvotettu edellisenä yönä? No, Armi oli hiipinyt Muorin naaman eteen, Muori teeskenteli olevansa unessa. Armi tutki Muorin naamaa ihan läheltä. Sitten se siirtyi porukoiden sängyn jalkopäähän, ja nosti etujalkansa sängylle (puhun siis Armista, en Muorista). Oli hievahtamatta tässä asennossa tovin. Taisi kuulostella Äijän metelitason mahdollisia muutoksia. No, koska mitään ei tapahtunut, Armi hyppäsi kevyesti sängylle ja mönki porukoiden väliin ja otti kunnon tirsat.

Ei meillä koirat sängyssä makaa, sanoi joku akka aikoinaan

Samaa taktiikkaa on ilmeisesti Micke aikoinaan käyttänyt akkaan. Nimittäin ei akan aiemmat koirat ole sängyssä saaneet maata. Mickeäkin akka aina kielsi tiukasti kun se pyrki sänkyyn ja koira takuulla ymmärsi, mistä on kyse (kieltosana ja käsimerkki). Mutta minkäs teet, kun koira on omistajaansa hmmm... no myönnetään, ovelampi. Kerta toisensa jälkeen akka heräsi aamulla siihen, että se 35 kilon rontti oli jotenkin hivuttanut itsensä akan ja seinän väliin nukkumaan. Kertoja oli lopulta niin paljon, että akka luovutti tässä henkien taistossa. Mainittakoon vielä, että akka on erittäin herkkä heräilemään, mutta jotenkin Micke osasi kulkea kuin aave.

Seli-seli, mutta akan kotonahan ne nyt makaa missä haluavat, olkoon sitten niin. Ei sitä jaksa samasta asiasta koko ajan kinastella. Etenkään koirien kanssa. Micke on sellainen jääräpää, että jos se jotain päättää, niin se muistaa sen vielä pitkään (esim. Keisarillinen kainalopaikka sohvalla). Ja vanha kunnon luupää opettaa tietenkin pikku-luupäälle kunnon käytösmallit.

Lenkkiä ja lisää seli-seliä

Viime sunnuntaina oltiin vihdosta viimein TSGK:n yhteislenkillä. Koko talven on pitänyt osallistua, mutta aina on ollut jotain muuta. Nyt oli akan vuoro vetää lenkki, niin siinä oli pätevä syy olla paikalla ajoissa. Hyvää vaan olisi Armille tehnyt nähdä vähän maailmaa ja muita koiria kerralla niin monta. Sillä kun oli se jalka paketissa, niin jäi silloin tuo sosiaalistaminen vähän vähiin.

Sunnuntain lenkin aluksi Armi oli ihmeissään ja tosi ujo. Akan takaa kurkisteli kun oli niin paljon erilaisia koirannaamoja nähtävänä. Armi kuitenkin lenkkeli varsin reippaasti, onhan sillä Micke seuranaan.

Yksi lenkkikerta olisi ollut tuo luupäitten kasvattaja (tai puolet siis) Marikin paikalla. Mutta ei naiset oikein olleet kävelykunnossa... sen sijaan keskustelivat varsin viisaita sohvilla maaten. Keskustelut koskivat pitkälti heelereitä (pieni koirarotu) ja hillereitä (frettejä).

No niin, tässä nyt jotain pientä tapahtumaa. Huomenna akka lähteekin reissunpäälle reppuineen... ja koirat menevät porukoiden suureksi iloksi heille hoitoon. Mutta akka palailee taas!

Aurinkoista kevättä kaikille!

t. Minna