Ystäväni Jaana Jii ilmoitteli tässä taannoin, että Savontiellä on tehty susihavainto. Savontie on tosi lähellä sitä, missä tuo mummola on ja Savontien pikkuteillä käyn aina haahuilemassa koirineni. No, tietysti soitin heti Äijälle.

Eilen aamusella lähdin tuonne mummolaan. Tarkoitus oli kyllä mennä mökille kun jälkikasvu oli ollut siellä olleet yötä. Mutta ensin mummolaan, koska en tiennyt, voiko autolla ajaa jäälle. Ajatus oli kävellä mummolasta mökille tai mennä Äijän kyydillä, jos se vaikka olisi pilkille menossa.

Juuri kun päästin koiria takarontista (lyömättä päätäni*) Äijä ja Muori käveli pihaan ja Äijä heti kertomaan, että maastoreitilläni on nyt suden jälkiä. Pyysin, että Äijä lähtisi heti näyttämään. Mutta kun oli ruoka-aika (klo 10.00 eläkeläisten aikaa) siinä miltei heti, niin Äijä vähän vastusteli. Olin kuitenkin niin täpinöissäni, että lähdettiin sitten saman tien. Pidin koirat remmeissä. Marssittiin sitten Äijän kanssa peräkanaa siellä koirien kanssa.

Ja toden totta! Elämäni huipentumia oli siinä mun maastoradallani... suden jälkiä. Otin tietty kuvia, kun sattui oleen kännykkä ja vielä kamerakin taskussa. Koirat vähän nuuski, Armi oli vähän sillain niin kun, että ”akka, mikä juttu tämä nyt on?” Mutta meidän Micke, joka ei piittaa mistään mitään, kuseskeli miehenä suden jälkien päälle. Sehän nyt kuitenkin on Micken reviiriä.

Käveltiin siinä sitten se maastorata ja linjan kautta tietä pitkin porukoille. Mentiin kummitätini mökin pihaan (Äijä siellä oli jo käynyt). Katsokaas, siellä oli niin selkeät ja hienot jäljet, kuinka susi oli napannut rusakon.

Sitten mentiin syömään. Kuinka ollakaan, Muori oli tehnyt muusia ja mureketta, suosikkiani. Söin kamalasti ja syödessäni sanoin, että ”on ihan semmoinen olo kun söisi kotona”. Muori tuota ihmetteli. Muori luuli, että minun kotonani, niin täsmensin, että kotona kotona, silloin lapsena lapsuudenkodissa. Hyvää oli ja vielä parsakaalia, jota olin koko lauantaiaamun ajatellut, tai perjantaista oikeastaan.

Ruuan jälkeen lasketettiin mahojamme, kun ne oli niin pulleita. Ja sen jälkeen lähdin Äijän kanssa ilman koiria seuraan niitä jälkiä. Koitettiin tulkita, mitä siellä on tapahtunut.

Tietty olin Miikalle laittanut kännykällä kuvaviestiä... se soitti melkein heti. Ei päässyt mukaan, kun oli Kajaanissa kotimatkalla tulossa Kuusamosta likkojen kanssa.

No, siis kummitädin mökin pihasta oli susi selvästi napannut rusakon. Sitten se oli raahannut sitä ja uponnut hankikantoon. Mutta toinen, pienempi otus oli kulkenut tämän jänistä raahanneen vierellä. Kuljettiin vaikka mistä risukoista (piponi on ihan kuusenoksia täynnä)... ja löydettiin se paikka, missä se rusakko oli syöty. Ihan luineen päivineen oli pitkäkorva kadonnut. Karvoja sentään oli, ja pari vaivaista jäniksenkäpälää. Koiraelukoille tyypilliseen tapaan tässä syömäpaikan lähellä oli merkkailtu niin keltaisella kuin ruskealla. Tietty otin kuvia. Seurattiin vielä hetki näitä jälkiä... sitten palattiin takaisin.

Ja milloin nämä jäljet sitten oli ilmestyneet. Perjantaina illalla maastorataa oli ajettu traktorilla, jonka perässä oli sellainen painava ”reki”. Joten se pyyhki radalta kaikki jäljet. Lisäksi tuolloin illalla oli suojakelki. No, lauantaina aamulla ja aamupäivällä oli vielä hanki kovaa, eli pakkasta. Nämä jäljet on siis tehty perjantaina illalla suojan aikaan.

Oikeasti, tämä on mun luontojuttujeni huipputapaus. Olen kävellyt ketunpesän päälle ketunpoikien ihmeteltäväksi (sekös Äijää pänni), olen nähnyt karhunjätöksiä (Äijä opasti), olen nähnyt ilveksen jäljet ja seurannut niitä (Äijä opasti)... mutta tämä on kaikkein paras! Suden jäljet!

Niin, kyllä mä sitten vielä heitin metsälenkin koirien kanssa ja annoin niiden juosta vapaana. Että saavat vähän irrotella ja purkaa tarmoaan. Kotiin päästyä me otettiin kamalan pitkät päiväunet.

No, nyt jaarittelin tohkeissani pitkälti ihmejuttuja luonnosta ja koiraeläimistä. Lopetan tähän.

t. Minna

* löin taannoin pääni autoni takakonttiin juuri kun otin koiria sieltä pois. Vertakin päästäni tuolloin tuli, mutta ei mitään kovin suurta reikää kuitenkaan. Selvisin siis manailemalla.