Niinpä, tässä on tapahtunut kaiken laista ja kuulumisten kirjoittaminen on jäänyt varsin vähälle. Tosin, olen kyllä päättäväisesti pysytellyt erossa tietokoneella istumisesta, sillä jo pieni aika istumista saa selkäni nariseen ja niskani karjuun. Ei hyvä. Jaa mitäkö sitten teen, kun ei istuminen luonnistu? No kuulkaas, mä kävelen ympäri kotiani. Järjestelen välillä villasukkia koriin, sitten kokkailen, kävelen välillä ja sen sellaista. Välillä siivoan koirien tuhoja, tai siis lähinnä Armin. Ei se nyt mitään ihan mahdotonta ole hetkeen tehnytkään. Ai, repihän se jälkikasvun vanhan jättityynyn ja suolisti sen ympäri olohuonetta.

Tuo ruskeankirjava epämääräinen juttu oli Keisarin jättityyny.

Muutoksia

Niin, täällä on siis tapahtunut muutoksiakin. Oikeastaan tosi suuri muutos. Jälkikasvu nimittäin muutti omilleen. Nyt mä olen täällä ihan itsekseni, koirat toki tässä häärää seuranani. Yksi suuri muutos on muuten se, mikä sai mut ihan hämilleni. Tajusin, että mun täytyy nykyään sitten ihan itse imuroida. Ei ole ketään, jonka kanssa kotihommat jaetaan. Imurointi ei ole kuulunut hommiini vuosikausiin, se on ollut keisarillinen työ... noh, ei muu auta, kun opetella tuo taito uudelleen.

Suuri ikävä

Vaan arvatkaapas, kuka koirista sai suuren suuren ikävän kun jälikasvu katosi? No Mickehän se. Tietyllä tapaa mä hämmästyin, sillä Mickellähän on varsin avara sydän ja se kyllä iloitsee kenestä tahansa ihmisestä. Niinpä oletin, ettei se niin voimakkaasti reagoi tuohon muuttoon. Mutta mitä vielä! Se käveli tuolloin vielä tyhjässä jälikasvun entisessä huoneessa ja itki. Voi hyvänen aika, että se itki. Se makaili samaisessa huoneessa ja itki. Kun jälkikasvu tuli käymään, se tunki koko etupäänsä tuon syliin ja oli onnellinen. Toisellakin kertaa se änkesi väen vängällä jälkikasvun viereen... Micke vaan jätti huomioimatta, että akan jalat on siinä alla.

Surullinen greyhound potee suunnatonta ikävää.

Jotenkin olin olettanut, että vanhaparta Sohvi olisi se, joka ikävöi. Onhan Sohvi ja jälkikasvu kasvaneet yhdessä. Mutta ehkä Sohvi on nykyisin jo niin "pihalla" kaikesta, ettei ihan joka muutosta mietiskele. Ja Armi taas taitaa olla niin nuori vielä, ettei sekään pahemmin mieti muutosta. Vaan toki nämä tyttösetkin ilahtuvat suunnattomasti jälkikasvun käynneistä.

Mäyräkoira

Tämä juttu on kyllä ihan pakko kertoa. Mehän on siis nyt jelpitty jälkikasvua siinä muutossa, siis porukat (vanhempani) ja minä. No, nyt on poika poissa kotoa ja mä olen ihan itsellinen ihminen täällä, toki koirat mulla on hoivattavana.

Tässä päivänä eräänä, taisi olla torstai, puhuin Miikan, siis veljeni, kanssa puhelimessa ja se kysyi, mitä mä aion nyt tehdä kun oon yksin. Vastasin jotenkin siihen suuntaan, että haen huomenna itselleni mäyräkoiran. Miikka meni ihan kummaksi, sen äänensävykin muuttui ja se kysyi, että mistä mä sen haen. Minä tuumasin, että ihan tuosta lähikaupasta ajattelin hakea. Siinä vaiheessa veljeni tajusi mun puhuvan oluesta... se kun luuli, että olen ottamassa neljättä koiraa, mäyräkoiraa.

No, sitten kerroin tämän Muorille (äidilleni), joka luuli myöskin minun puhuvan koirasta oluen sijaan. Mutta Muori ymmärsi aika pian jutun. Se oli käsittänyt asian niin, että minä huijaan Miikkaa mäyräkoiran hankinnalla.

Sitten ehkä paras osuus: Muori kertoi Äijälle, että "Minna oli sanonut Miikalle, että se hakee huomenna mäyräkoiran"... ja tuloksena oli sen päivänen kiromeno, Äijä on sellainen äkkikiihtyväinen... katsokaas, hänellekään ei tullut mieleen, että kyse on oluesta vaan koirasta oletti olevan kysymyksen. Ja mikä Äijää kiukutti... no onhan se nyt, että neljäs koira tähän pikku-huusholliin.

Me on Muorin kanssa naurettu tätä juttua ihan katketaksemme. Muori nauroi kotonansa niin, että Äijä lopulta suuttui jo Muorille. Mutta ei minua näköjään perhepiiri alkoholille persona pidä... koiriin höyrähtäneenä sitäkin enemmän... enkä osaa sanoa, kumpi olisi mieluisampi vaihtoehto, hirveä oluenlipittäjä vai hullu koiranainen?

Sitä en ymmärrä, että miksi minä nyt ottaisin mäyräkoiran? Siis ei rodussa vikaa, mutta minun juttuhan on noi greyt, vähän isommat olennot. Minä en osaa ihan heti kuvitella, että joukossa olisi sellainen matala otus. Vaikka, voisihan se olla ihan kiva erilainen lisä tähän nykyiseen populaatioon ;)

Armin kinttu

Armin jalasta vielä hieman. Kipsihän oli vaihdettu lastaan jo aikoja sitten. Nyt kävi niin, että lasta hiersi Armin jalkaan ikäviä nirhaumia. Lopulta ison ikävän nirhauman. Jalka oli pakko ottaa pois paketista muhimasta. Nirhaumat on jo lähestulkoon parantuneet, minä niitä putsailen jatkuvasti. Nyt en sitten osaa sanoa, miten käy sen toisen varpaan. Kunnossa se ei vielä ole, eikä jalkaa voida laittaa nyt pakettiinkaan. Mutta katsellaan, miten likan jalan nyt käy.

Elämä on niin ihanaa! on Armin kanta kaikkeen.

Painoja

Niin, ja punnittukin nuo on. Veljeni punnitsi ne kun tänne paikan päälle osui. Micke painaa jo alle 38 kiloa, Armi painaa vähän alle 27 kiloa. Sohvia me ei viitsitty herättää punnituksen vuoksi.

Tässä tämän huushollin aikuiset koirat: dementoitunut Sohvi 14 ja risat ja ikuinen lapsi, Micke reilu 7.

No, tällaista täällä. Täytyy lopetella ja mennä tekeen koirille illan muonat valmiiksi ämpäriin muhiin. Jossain vaiheessa ilmestyn tänne taas.

t. Minna K